top of page
Two persons walking in the Marjaniemi Fisher Man's village

NÄE JA KOE HAILUODOSSA

Hailuodosta löydät paljon kulttuuria ja taidetta. Historiaa ja menneitä vuosisatoja.Taidetta löytyy niin metsästä kuin kylältä.Kulttuuria museoista kotiseutupihoihin ja latokortteleihin.

museo_mod.jpg

KNIIVILÄN KOTISEUTUMUSEO

Kniivilän museossa on yli 3000 luetteloitua esinettä. Itse Kniivilän tila esittelee perinteisiä hailuotolaisia elinkeinoja – esillä on maa- ja karjatalousvälineitä, kalastustarpeita sekä käsityökaluja ja -näytteitä. Pientilallisen elämää tuo tutuksi puolestaan suutarin torppa, navetta ja pieni savusauna. Elosuojaan on kerätty kattava kokoelma maatalouslaitteita 1800-luvun lopulta aina 1960-luvulle. Näytteillä on myös kalastusvälineitä ja keskimoottorivene.

Kunnan museo-oppaan opaskierroksella tutustutaan Kniivilän talon ja suvun historiaan sekä museotoiminnan syntyyn Hailuodossa. Alueella on runsaasti rakennuksia ja mielenkiintoisia esineitä, joihin tutustutaan kierroksen aikana, myös Hailuodon historia tulee tutuksi.

Kniivilän kotiseutumuseo on avoinna kesäisin juhannuksesta syyskuuhun.

galleria.jpg

GALLERIAT

Hailuoto-seura on kunnostanut Kylätalo Pääkaupalle kaksi galleriaa taiteilijoiden käyttöön. Tilat sijaitsevat rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa Luovon Puojin -kesämyymälän yhteydessä.

Näytteytilat ovat avoinna kesäaikaan ja niiden aukioloajat noudattavat Luovon Puojin myymälän aukioloaikoja.

Kylätalo Pääkauppa sijaitsee kirkonkylällä huoltoasemaa vastapäätä. Samassa pihapiirissä on Hailuodon Panimon tuotantotilat, Pubi ja Puoti

DSC06332.jpg

HAILUODON PAIKALLISOPPAAT
MARJANIEMEN MAJAKKA

Marjaniemi on Hailuodon läntisin paikka ja saaren läpi kulkevan tien päätepiste. Marjaniemessä kohtaa rannatonta avaruutta, aurinkoa ja tuulta, kalaa ja merenkulkua sekä historiaa ja tulevaisuutta.

Marjaniemi on ollut satojen vuosien ajan satama ja kalastuspaikka. Se on edelleen Perämeren keskeinen kalastussatama. Vanha kalastajakylä henkii mennyttä kalastuksen tärkeyttä saarelaisille.

 

Satamassa puretaan edelleen huomattavat määrät silakkaa, siikaa ja lohta. Ahvenesta on noussut tärkeä pyyntikala hyljemäärän runsastuttua.

Marjaniemessä on tehty luotsaustoimintaa 1700-luvulta alkaen jatkuen edelleen. Hailuodon yksi suosituimmista nähtävyyksistä on historiallinen vuonna 1871 rakennettu ja 3.9.1872 käyttöön otettu Marjaniemen majakka, joka on opastanut merenkulkijoita pitkään.

IMG_8376.jpeg

NÄHTÄVYYDET

Hailuodon omaleimaisuus perustuu saaren pitkiin perinteisiin ja kansallismaisemaan. Hailuodossa valo ja sen erilaiset muodot ovat koko ajan läsnä. Pitkät hiekkarannat kiertävät saaren ympäri ja alkuperäiset kalastajakylät ovat yhä asuttuna. Hailuodon elineinoista kertoo myös useat nähtävyydet, joita ovat muun muassa Marjaniemen majakka, Kniivilän kotiseutumuseo ja Hailuodon kirkko.

 

Tutustu alueella oleviin nähtävyyksiin alla olevan painikkeen kautta.

FESTIVAALIT

Hailuodossa järjestetään vuosittain suosittuja festivaaleja. Yksi suosituimmaksi nousseista festivaaleista, Bättre Folk-festivaali järjestetään Marjaniemessä.

Lue lisää festivaaleista.

bottom of page